Nuta Cupissa tärkeintä ei ole voittaminen – vaan kokemus, yhteisöllisyys ja se, että jokainen uskaltaa tulla mukaan omana itsenään.


  1. Yleistä

Nuta Cup -liikuntamalli on lapsia ja nuoria osallistava liikuntakonsepti, jonka tavoitteena on lisätä lasten ja nuorten liikuntaa, lisätä matalan kynnyksen harrastus mahdollisuuksia, luoda osallisuutta ja yhteisöllisyyttä, poistaa eriarvoisuutta sekä luoda hyvää fiilistä. Sen osana toimii kokonaisuutta täydentävä Nuta Cup -turnaushuipennus.

Osallistuminen perustuu vapaaehtoisuuteen, eikä toiminta edellytä aiempaa harrastusta, kilpailullista tasoa tai sitoutumista kaudeksi.


  1. Osallistumisoikeus

Turnaushuipennukseen voivat osallistua:
• Kunnan tai nuorisopalveluiden kautta kootut joukkueet
• Kouluyhteisöjen kautta muodostetut joukkueet
• Muut järjestäjän erikseen hyväksymät yhteisöjoukkueet

Seurajoukkueet eivät saa osallistua oman lajinsa turnaukseen seurajoukkueena.

Seurajoukkue voi kuitenkin osallistua turnaukseen toisessa lajissa kuin omassa päälajissaan (esimerkiksi jalkapallojoukkue salibandyturnaukseen).

Alle 18-vuotiailla osallistujilla tulee olla huoltajan lupa.


  1. Ilmoittautuminen

Ilmoittautuminen tapahtuu virallisen ilmoittautumislomakkeen kautta.

Ilmoittautuminen on sitova, kun joukkueen tiedot on toimitettu ja osallistuminen on vahvistettu järjestäjän toimesta.

Järjestäjällä on oikeus rajata osallistujamäärää.


  1. Osallistumismaksu

Osallistumismaksu määritellään turnauskohtaisesti.

Osallistumisen voi kattaa kunta, nuorisopalvelu, seura, yhteistyökumppani tai muu taustataho.

Mikäli osallistumista ei ole katettu, vastaa joukkue tai taustataho maksusta erikseen sovitulla tavalla.

Kuljetus tapahtumaan on lähtökohtaisesti omakustanteinen, ellei toisin ilmoiteta.


  1. Vastuut ja vakuutukset

Osallistujat osallistuvat tapahtumaan omalla vastuullaan.

Jokaisella osallistujalla tulee olla voimassa oleva vapaa-ajan tapaturmavakuutus tai osallistujan taustatahon (esimerkiksi nuorisotalon, koulun tai kunnan) vakuutus, joka kattaa toiminnan.

Nuta Cup ei vastaa henkilökohtaisista tavaroista tai tapaturmista, jotka eivät johdu järjestäjän törkeästä huolimattomuudesta.


  1. Käyttäytyminen ja pelisäännöt

Nuta Cupissa tärkeintä on:
• Reilu peli
• Hyvä henki
• Toisten kunnioittaminen
• Turvallinen ilmapiiri

Kiusaaminen, häirintä, syrjintä tai epäasiallinen käytös voi johtaa varoitukseen tai joukkueen poistamiseen tapahtumasta.


  1. Kuvien ja videoiden käyttö

Tapahtumassa voidaan ottaa kuvia ja videoita viestintä- ja markkinointikäyttöön (esim. verkkosivut ja sosiaalinen media).

Huoltajalla on oikeus kieltää kuvien käyttö ilmoittamalla siitä kirjallisesti ennen tapahtumaa.


  1. Muutokset ja peruutukset

Järjestäjällä on oikeus:
• Muuttaa aikatauluja
• Muuttaa turnausrakennetta
• Peruuttaa tapahtuma force majeure -tilanteessa

Mahdollisista muutoksista tiedotetaan viipymättä.


Päivitetty 11.2.2026