Valmis toimintamalli kunnille nuorten aktivoimiseksi

Nuta Cup on kunnille tarjottava valmis palvelu, jonka kunta voi hankkia nuorten aktivoimiseksi.

Nuta Cup organisaatio vastaa toiminnan suunnittelusta, ohjauksesta ja käytännön toteutuksesta. Kunnalta ei vaadita erillistä henkilöstöä toiminnan ohjaamiseen.

Kunnan rooli on mahdollistaa toiminta hankkimalla palvelu, nimeämällä yhteyshenkilö sekä tarjoamalla tilat.

  • Valmis toimintamalli ja toteutus, jonka kunta voi hankkia nuorilleen
  • Tavoittaa erityisesti nuoret, jotka eivät ole mukana perinteisessä harrastustoiminnassa
  • Sisältää viikottaisen toiminnan ja elämykselliset turnaustapahtumat – Nuta Cup organisaatio vastaa toteutuksesta
  • Nuta Cup organisaatio vastaa mallista, koordinoinnista ja konseptin kehittämisestä

Toiminta tarjoaa kunnalle konkreettisen ja vaikuttavan tavan vastata nuorten liikkumattomuuden, yksinäisyyden, eriarvoistumisen ja osallisuuden haasteisiin – osana olemassa olevia nuorisotyön ja liikuntapalveluiden rakenteita.

(esimerkki pilotista)

Kysely on toteutettu Vantaan koulu- ja nuorisotilavierailuilla

Kunta saa käyttöönsä valmiin ja testatun palvelun, jonka Nuta Cup -organisaatio toteuttaa kokonaisuudessaan yhteistyössä kunnan kanssa.

Kokonaisuus sisältää:

Toiminnan käynnistäminen
• suunnittelu ja valmistelu
• kohderyhmän ja toimintaympäristöjen määrittely
• käyttöönotto osaksi kunnan palveluita

Nuorten aktivointi ja tavoittaminen
• koulu, nuorisotila ja jalkautuva kohtaaminen
• toiminnan esittely heidän omassa arjessaan
• erityisesti ei-harrastavien nuorten tavoittaminen

Viikoittainen toiminta
• ohjatut, matalan kynnyksen toimintakerrat
• toiminnan koordinointi ja käytännön toteutus
• turvallinen aikuinen mukana joka kerta (Nuta Cup henkilöstö)
• osallistumiseen perustuva toiminta (ei tasovaatimuksia tai pakollista kilpailua)

Yhteiset huipennukset
• Nuta Cup -turnaukset (jatkuvasti laajentuva lajivalikoima)
• yhteistyössä paikallisten toimijoiden kanssa (seurat, yritykset ja järjestöt)
• elämyksellinen ja yhteisöllinen tapahtuma

Jatkuvuus ja kehitys
• toiminnan koodrinointi, kehittäminen ja jatkomalli

Nuta Cup täydentää kunnan nuoriso- ja liikuntapalveluita tavoittamalla erityisesti ne nuoret, jotka eivät ole mukana harrastustoiminnassa taloudellisista, sosiaalisista tai rakenteellisista syistä.

Samalla se tukee jo aktiivisia nuoria tarjoamalla matalan kynnyksen, yhteisöllisen ympäristön liikkua ja kohdata muita.

Kunnalta vaaditaan:
• päätös hankkia Nuta Cup -palvelu
• olemassa olevien tilojen hyödyntäminen (nuorisotilat, koulut, liikuntatilat)
• yhteistyö yhteistyön käynnistämiseen

Kunnan ei tarvitse rakentaa uutta organisaatiota tai toimintamallia.

Kunnalta ei vaadita:
• Konseptin suunnittelua
• sisällöntuotantoa
• seuratoiminnan tai kilpailujärjestelmän rakentamista
• raskasta hallinnointia
• pitkäaikaista sitoutumista ilman arviointia

Nuta Cup on kunnalle nopea ja kustannustehokas tapa käynnistää vaikuttavaa toimintaa ilman raskasta valmistelua.

Kunta saa käyttöönsä valmiin mallin, joka:

  • tavoittaa nuoria heti
  • on helppo ottaa käyttöön
  • tuottaa konkreettisia tuloksia nuorten arjessa

Toiminta ei jää suunnittelun tasolle – se näkyy heti nuorten osallistumisena ja liikkumisena.

Nuta Cup on suunniteltu kunnille, jotka haluavat lisätä nuorten liikkumista, osallisuutta ja hyvinvointia sekä kuroa kasvavaa eriarvoistumista näiden teemojen osalta konkreettisilla teoilla.

Palvelu sopii kunnille, jotka:

  • haluavat tarjota nuorille uutta, kiinnostavaa ja saavutettavaa toimintaa
  • tunnistavat tarpeen tavoittaa myös harrastustoiminnan ulkopuolella olevia nuoria
  • ovat valmiita ottamaan käyttöön valmiin palvelun ilman raskasta kehitystyötä

Nuta Cup käynnistetään kunnissa jotka ovat valmiita toimimaan edelläkävijöinä.

Yhteydenotto ei sido mihinkään.